Heinäkuu 2008 lokikirja

 
1.7                                  Camarinas- Portosin, 10.45-18.00, 39 M, loki 6383, SE/SW 7-10, pilvistä ja sateista
 
Päivä oli pilvinen ja sateinen ja tuuli oli kääntynyt vastaiseksi. Alun perin meillä oli ajatuksena jäädä ankkuriin Finisterren niemessä olevaan kalastajakylään mutta se olisi etelänpuoleisella tuulella ollut kenties suojaton joten jatkoimme matkaa Ria de Muros lahdelle Portosin kaupungin satamaan. Illallakin satoi vettä ja siksi jätimme kaupunkikierroksen väliin. Kostean ja kolean päivän jälkeen lämmitimme saunan ja nautimme Mikon pannulla paistamat kalat. Sitten uni maistui.
 
2.7                                  Portosin- Cangas, 10.30-18.00, 41 M, loki 6424, W 7-4, melko aurinkoista
 
Yö oli tuulinen ja sateinen mutta onneksi aamulla aurinko jälleen paistoi. Tuuli oli kääntynyt länteen ja ajoimme Ria de Muros lahdelta ulos merelle mainingin kasvaessa kasvamistaan. Tuuli oli vain 6-7 m/s mutta yön kovan tuulen jälkeen maininki oli melkoista, onneksi Atlantilla kuitenkin loivaa. Alkumatkasta ohitimme karikoita joissa tyrskyt olivat upeita. Muutama kalapaatti tuli vastaan ja ne hävisivät välillä aallon taakse kunnes itse pääsimme seuraavalle aallonharjalle. Meno oli mahtavaa sivutuulessa purjeilla aallonharjalta toiselle. Matkalla Vigon lahdelle (Ria de Vigo) ohitimme upeita korkeita saaria, mm Islas Cias, ja niemenkärkiä majakkoineen. Vigon kauniilla ja asutulla lahdella on monia kaupunkeja ja satamia. Satamaksi valitsimme lahden pohjoispuolella olevan Cangasin kaupungin sataman. Seuraava päivä vietettäisiin maissa ja lahden toiselle puolelle Vigon miljoonakaupunkiin pääsisimme lautalla. Näin ennätetään tutustua molempiin kaupunkeihin.
 
3.7                                  Cangas ja Vigo, aurinkoista ja lämmintä
 
Cangas on pieni ja mukava espanjalainen rantakaupunki johon tutustuimme jo illalla. Aamulla suunnistimme lautalle ja Vigoon. Vietimme aurinkoisen päivän kuljeskellen vanhan kaupungin kujilla ja kiipesimme kukkulalle jossa oli vanha linnoitus. Maisemat olivat mahtavat. Alhaalla näkyi Vigon lahti simpukkaviljelmineen ja sen ympärillä kaupunkeja ja kyliä ja upeita vuorimaisemia. Illansuussa palasimme Cangasiin ja nautimme simpukoita ja muita merenherkkuja pienessä kalaravintolassa jossa muut asiakkaat olivat paikallisia. Cangasin venesatamassa olimme satamaemännän mukaan ensimmäiset suomalaiset.
 
4.7                                  Cangas- Baiona, 9.15-11.10, 12 M, loki 6436, SE/S 7-17, pilvistä
 
Yö oli tuulinen ja aamulla taivaalla roikkui tummia pilviä. Meillä oli tarkoitus jatkaa matkaa Portugalin ensimmäiseen satamaan (noin 40 M) mutta Navtex lupasi yltyvää etelänpuoleista tuulta jopa 20 m/s. Päätimme lähteä ajoissa liikkeelle ja mennä rannikkoa pitkin vain reilun 10 M päässä olevaan Baionaan.  Matka oli kuoppainen ja vastaiseen ajaminen roiskutti vettä. Tuuli yltyi ollen välillä 17 m/s. Onneksi tuuli mantereen puolelta ja maininki ei rannikon lähellä ollut vielä aivan valtaisaa. Rantauduimme Marina Baionaan jossa satamaisäntä ja muut ystävälliset veneilijät ottivat köysiä vastaan. Baionassa on upea linnoitus rantatöyräällä ja Columbuksen purjelaivan Pintan kopio (Pinta saapui aikoinaan Baijonaan Amerikan löytöretkeltä), joihin tutustuimme iltapäivällä.
Ilma oli hiostavan lämmin mutta pilvessä ja satoi ”ohutta” vesitihkua joka parin ensimmäisen tunnin aikana ei edes kastellut vaatteita. Seuraavaksi päiväksi on myös luvattu kovaa tuulta joten emme jatka matkaa. Vuokrasimme auton huomiseksi ja ylihuomiseksi eli la-su, ja saatamme sillä Katin ja Mikon lentokentälle sunnuntaina Portugalin Portoon ja haemme sieltä Sannan veneelle. 

5-7.7                           Baiona, su käynti Portossa

 Vietimme 3 päivää Baionassa, tosin olimme myös paljon liikkeellä. Saatuamme lauantaina vuokra-auton ajoimme Katin ja Mikon kanssa kierroksen pitkin Espanjan rannikkoa etelään Portugalin rajalle ja takaisin. Illalla muistelimme kulunutta viikkoa. Päällimmäisenä kaikilla oli mielessä ainakin 3 asiaa: 1) upeat mainingit Vigon lahdelle purjehdittaessa 2) kala- ja merenherkut Katin ja Mikon kokkaamina veneessä ja tarjoamina paikallisissa kalaravintoloissa ja 3) plano agua manguera. Koko viikon olimme nimittäin kierrelleet Espanjan kylien ja kaupunkien venetarvikeliikkeissä etsien litteää vesiletkua = plano agua manguera (Arin ”suora” suomi-espanja käännösJ). Kaupoissa eivät jostain syystä meinanneet ymmärtää kipparin käännöstä ja kun vihdoin ymmärsivät ei heillä sitä ollut. Täällä satamien laitureiden vesipisteissä ei nimittäin ole letkua kuten Suomessa. Tavallisen vesiletkun olimme Suomesta hankkineet ja veneen tankin täyttö onnistuu mutta ko värkillä olisi helpompaa (rullautuu kätevästi kasettiin). Ehkä sellaisen vielä löydämme. Sunnuntaina ajoimme parin tunnin matkan Porton lentokentälle Portugaliin. Saatettuamme Katin ja Mikon lähtöportille jäi meille vielä 6 tuntia aikaa ennen Sannan lennon tuloa. Jätimme auton kentälle ja ajoimme metrolla Porton vanhaan kaupunkiin. Teimme turisti-infon suositteleman tunnin jokiristeilyn alittaen kaupungin 6 siltaa (yksi Eifelin suunnittelema). Tämä Portugalin toiseksi suurin kaupunki näytti mielenkiintoiselta mutta monet vanhat rakennukset olivat yllättävän huonokuntoisia ja rähjäisiä. Kaupungin merkkituotteeseen Portviinin valmistukseen emme ennättäneet tutustua mutta ehkä palaamme tänne ensiviikolla Sannan kanssa. Maanantain vietimme Baionassa esitellen Sannalle linnoitusta ja kaupunkia. Oli ihana hellepäivä ja vietimme myös hetken yhdellä kaupungin monista hiekkarannoista. Illalla kävimme shoppailemassa ja Sanna löysi kahdet kivat kesäkengät. Kengät tuntuvat olevan täällä edullisempia kuin kotosuomessa, joten Arikin osti yhdet ”kaupunkikengät”.

 

8.7                                  Baiona- Viana do Castelo (Portugali), 11.00-15.00 (Portugalin aikaa), 30 M, loki 6466, NW 3-6, aurinkoista ja hellettä

 Nyt meillä on jäljellä enää pari viikkoa purjehdusta ennen kuin palaamme välillä Suomeen elokuuksi. Tästä syystä etsimme sopivaa satamaa, johon voimme jättää veneen. Baionassa tapaamamme ruotsalaiskippari suositteli Lissabonista pohjoiseen (noin 80 M) olevaa Nazareen satamaa. Ari oli ko satamaa jo muutenkin kaavaillut ja soitto sinne varmisti asian. Kuluvalla Sannan purjehdusviikolla meillä on tavoitteena purjehtia Porton lähellä olevaan Leixoeksen satamaan (Sannalla paluulento Portosta sunnuntaina) ja sieltä seuraavalla Heidin ja hänen ystävättären purjehdusviikolla Nazareen. Lähtiessämme aamupäivällä Baionasta paistoi aurinko ja suuntasimme rannikkoa pitkin etelään kohti Portugalia. Tuuli oli jälleen myötäinen mutta heikko. Sanna harmitteli kun oli toivonut heti kokevansa Atlantin isoja aaltoja ja maininkeja mutta toisaalta oli hienoa että oli ensimmäinen matkamme ”shortsikeli” merellä. Rantauduimme Viana do Castelon huvivene satamaan joka oli avattavan kävelysillan takana. Satamaan oli lisäksi rakennettu uusi pontooni laituri muutamalle veneelle joka oli jo ennen kävelysiltaa. Perässämme tulleet pari purjevenettä rantautuivat siihen. Satamasta oli upea näköala vuorenrinteelle jonka päällä oli kaunis kirkkorakennus Basilika Santa Lucia.

 

9.7                                  Viana do Castelo, aurinkoista ja hellettä

 Satama on aivan kaupungin keskustassa ja Gustaf Eifelin suunnitteleman sillan vieressä. Kaupunki on erittäin kaunis ja myös siisti (toisin kuin Porto) vanhoine rakennuksineen ja kapeine kujineen. Lähdimme aamupäivällä liikkeelle. Halusimme nähdä vuoren päällä olevan kauniin kirkon. Alkumatkan kävelimme mutta koska emme löytäneet kartassa näkyvää rinnehissiä menimme loppumatkan taksilla. Basilika Santa Lucia oli mahtava ja upea. Näkymät sieltä alas kaupunkiin,  vastapäisille vuorille ja Atlantille oli henkeäsalpaava. Laskeuduimme rinnehissillä alas kaupunkiin ja tutustuimme Sannan kanssa paikallisen ”shopping centerin” vaatekauppoihin. Kaupungilta löytyi myös ”Internet access” palvelupiste ja Tarjalle tuli kiire hakea kannettava veneeltä ja päivittää nettisivuja. Illalla lämmitettiin sauna ja Sanna pääsi nauttimaan Tarinan löylyistä. Vilvoittelutauolla kuuntelimme sataman läheisen puiston puistokonserttia.

 

10.7                              Viana do Castelo- Povoa de Varzim, 10.20-15.50, 28 M, loki 6494, SW 5-8, pilvistä

 Pilvinen purjehduspäivä mutta onneksi ei satanut. Tuuli oli vastainen ja kasvoi loppumatkasta joten pääsimme purjeilla. Aurinkokin löytyi ja alkoi paistamaan juuri ennen kuin rantauduimme Povoa de Varzimin satamaan. Ilma lämpeni ja Sanna otti hetken aurinkoa Tarinan etukannella. Satamassa oli ystävällinen ja hyvä palvelu. Illalla tutustuimme kaupunkiin jossa oli pitkä hiekkaranta hotelleineen ja toisaalta laaja vanha kaupunki kujineen. Paikallisten rantalomakaupunki.

 

11.7                              Povoa de Varzim ja käynti Portossa

 Kaupunkipäivä jonka vietimme läheisessä Porton kaupungissa. Povoa de Varzimista pääsi Portoon metrolla joka kulki maan päällä suurimman osan matkaa. Matka kesti tunnin. Esittelimme Sannalle vanhaa kaupunkia, lounastimme joen varrella terassiravintolassa ja tutustuimme portviinin valmistukseen. Monilla valmistajilla kuten Sandeman, Calem Porto Cruz jne oli esittelytilat joen varrella. Vierailimme 1859 perustetulla Calemilla jossa esittelykierroksen jälkeen tarjottiin 3 euron sisäänpääsyhintaan sisältyen lasit sekä valeaa että tummaa portviiniä. Kaupunkikierroksen päätteeksi löysimme ostoskadun jossa Tarja kierteli Sannan kanssa vaate- ja kenkäkaupoissa Arin kulkiessa ”omia teitään”. Illalla lämmitimme jälleen saunan.

 

12.7                              Povoa de Varzim- Leixoes, 10.30- 13.45, 15 M, loki 6509, NW 7-11 aurinkoista

 Upea päivä purjehdukseen. Aurinko paistoi ja tuuli oli myötäinen ja kasvoi loppumatkasta yli 10 m/s kiidättäen meitä Porton vieressä olevaan Leixoeksen satamaan. Vähän ennen satamaa saimme upean vastaanoton. Delfiiniparvi (noin 8-10) ympäröi meidät ja leikitteli kanssamme noin 5 minuutin ajan sukeltaen kölin alta puolelta toiselle. Seurasimme näytöstä välillä etukannelta huudellen ja kuvaten näitä veitikoita. Hienoa että tulivat tervehtimään Sannaa hänen viimeisenä purjehduspäivänä. Iltapäivällä satamassa siivosimme venettä ja odottelimme Heidin ja hänen ystävättären Miran tuloa. He lensivät Lissaboniin ja tulivat sieltä noin 3 tunnin matkan pendoliinolla Portoon ja metrolla Leixoekseen ja olivat veneellä noin klo 19. Porton lentokenttä olisi ollut vieressä mutta olivat varanneet lennot jo muutama viikko aiemmin. Satamassa oli kesy delfiini joka lymyili naapuriveneen vieressä. Näimme ja kuvasimme sitä myös seuraavina päivinä. Illalla teimme vielä kaupunkikävelyn Leixoessa vaikka uusi miehistö oli matkasta väsynyt ja Sannan lähtö oli aikaisin seuraavana aamuna.

 

13-14.7                   Leixoes ja käynti Portossa, su-ma

 Sunnuntai aamuna klo 5 saatoimme Sannan taksiin. Porton lentokenttä on onneksi vain 15 minuutin automatkan päässä. Yön nukuimme kaikki huonosti kun olimme kosteuden vuoksi laittaneet lämmittimen päälle ja sitten olikin liian kuuma. Lämmitintä on matkan aikana tarvittu aina viimeviikkoja lukuun ottamatta. Heidin ja Miran herättyä päätimme lähteä esittelemään heille Portoa, jossa voisimme kohta toimia virallisina matkaoppaina. Metrolla 20 minuutin matka Portoon, vanhan kaupungin esittely ja käynti Calemilla sujuivat jo rutiinilla. Heidi ja Mira tekivät jokiristeilyn ja me lepuutimme jalkoja nauttien kahvit ja jäätelöt. Illalla kävimme Leixoessa Heidin toivomuksesta pizzeriassa. Tulevalla viikolla nautimme varmaan usein ”suomalaista perusruokaa” veneellä kun Heidi ei välitä merenherkuista (paitsi katkaravuista). Maanantai vietettiin Leixoessa jossa myös on upea hiekkaranta hotelleineen. Tytöt ottivat rannalla aurinkoa ja me huolsimme venettä ja kävelimme vanhan kaupungin kujilla. Illalla Heidi leikkasi Arin tukan laiturilla veneen vieressä. Kipparin hiukset olivatkin matkan aikana kasvaneet jo korville. Leikkaus onnistui hyvin vaikka Heidi moitti Arin matkaparturi vehkeitä. Laiturille meinasi syntyä jonoa kun naapuriveneiden miehet huutelivat mitä leikkaus maksaisi.

 

15.7                              Leixoes- Figueira da Foz, 8.15-18.30, 62 M, loki 6571, ap var 2-5, ip NW 4-6, ilta NW 6-10, aurinkoista ja hellettä

 Seuraavaan satamaan oli pitkähkö purjehdusmatka joten lähdimme liikkeelle ajoissa. Päivä oli aurinkoinen ja helteinen mutta tuuli oli heikkoa. Ajoimme lähes koko matkan koneella. Oli kesän ensimmäinen bikinipäivä merellä ja etukannellakin saattoi ottaa aurinkoa. Tästä varsinkin Heidi nautti ja otti ruskettavia nokosia kannella. Lounaaksi nautimme Miran illalla valmistamaa herkullista kanasalaattia. Iltapäivällä näimme delfiiniparven jonka uimanäytöksiä Heidi ja Mira seurasivat innoissaan etukannelta. Ari näki jopa pienen hain (noin metrin pituisen) uivan veneen ohi. Rantauduimme satamakirjan ohjeiden mukaan ensin Figueira da Fozin sataman odotuslaituriin lähes yhtä aikaa muutaman ranskalaisen purjeveneen kanssa. Tullimuodollisuudet kestivät lähes tunnin. Kumma kyllä EU:sta ja Schengen sopimuksesta huolimatta täällä Portugalin kaikissa satamissa tullivirkailijat ovat tarkastaneet matkustajien passit ja veneen paperit (vakuutukset mukaan lukien). Matkamme varrella ei missään muualla näitä tarkistuksia ole ollut lukuun ottamatta tullivapaita Helgolandia ja Gernseytä. Heidi ja Mira lähtivät jo illalla tutustumaan kaupunkiin, me Arin kanssa jäimme lepäämään veneelle.

 

16.7                              Figueira da Foz, aurinkoista ja hellettä 30C

 Vietimme kesän ensimmäisen todella helteisen päivän Figueira da Fozin kaupungissa. Täälläkin on pitkä hiekkaranta hotelleineen ja varsin siisti vanhakaupunki. Heidi ja Mira ruskettivat itseään, pesivät Arin kanssa veneen kannen ja kävivät ”shoppailemassa”. Iltapäivällä kävimme kalaravintolassa ja Heidi jopa maistoi Arin annoksesta grillattua mustekalaa. Turisti infossa tapasimme muutamia suomalaismiehiä perheineen. Miehet olivat kuulemma töissä paikallisessa sellutehtaassa. Ilta oli ensimmäistä kertaa kesän aikana niin lämmin että tarkeni ilman pitkähihaista. Kesän ensimmäiset itikat olivat myös riesana. Veneessä oli niin kuuma että kokeilimme ilmastointilaitetta joka viilensi sisälämpötilan mukavasti.

 

17.7                              Figueira da Foz- Nazare, 9.05-16.45, 41 M, loki 6612, N 6-11, aamulla sumua sitten aurinkoista

 Säätiedotus oli luvannut reipasta pohjoisenpuoleista tuulta. Lähdimme aamulla jatkamaan matkaa sankassa sumussa. Ajoimme laivaväylää ulos merelle tutka päällä aallonmurtajan majakan antaessa sumumerkkiä. Maininki oli melko suurta heti alusta lähtien ja tuulikin kasvoi päivän mittaan ollen jopa 11-12 m/s. Päästyämme noin 3 M päähän rannikosta hälveni sumu ja aurinko paistoi. Tuuli oli niin myötäinen että otimme pitkän 25 M halssin ulos merelle. Purjehdimme upeassa sivumyötäisessä loivan mutta suurehkon mainingin keinuttaessa meitä. Heidi ja Mira olivat innoissaan päästessään purjehtimisen makuun ensimmäisen koneajo päivän jälkeen. He olivat laittaneet Katin jättämät laastarit korvan taakse eikä merisairaus yllättänyt. Vaikka päivä oli aurinkoinen oli tuulessa pidettävä pitkähihaista päällä. Matka kului ihaillessa maininkia ja näimme pari kertaa delfiinejä. Iltapäivällä otimme toisen 15 M halssin kohti Nazareeta jossa rantauduimme satamaisäntä Miken ohjeiden mukaisesti toisen purjeveneen (hollantilainen) viereen. Nazareen venesatama on pienehkö (vieraspaikkoja noin 15) kunnan ylläpitämä satama. Käytännössä satamaa ”pyörittää” brittiläinen eläkeikäinen pariskunta, Mike (Captain Michael Hadley) ja hänen vaimonsa Sally. He olivat aikoinaan purjehtimassa muutaman vuoden veneellään itäistä Välimerta ja paluumatkalla huonon sään vuoksi yöpyneet Nazareessa ja jääneet hoitamaan satamaa. Heidän hoitoon aiomme jättää Tarinan 6 viikoksi. Palvelu on erinomaista ja ystävällistä. Sally mm varasi meille (Ari ja Tarja) lennot Suomeen seuraavaksi maanantaiksi (21.7). Satama on vartioitu ja kulku laiturille tapahtuu lukitun portin kautta. Lisäksi kapteeni Mike harmaine partoineen ja piippuineen kävelee tämän tästä laiturilla tarkastelemassa tilannetta. Toistaiseksi ainut lievä haittapuoli on samassa satama-altaassa oleva kalasatama lokkeineen.

 

18.7                              Nazare´, aurinkoista ja hellettä

 Satamasta on pari kilometriä rantatietä pitkin kaupungin vanhaan keskustaan, josta osa sijaitsee hiekkarannan ja lahdekkeen pohjassa ja osa vuorenrinteen päällä jonne on myös rinnehissi yhteys. Yläkaupungista on upeat näköalat. Vietimme Heidin ja Miran viimeisen ”veneloma” päivän ihastellen kaunista kaupunkia ja tytöt jäivät vielä rannalle nauttimaan portugalin auringosta.

 

19-20.7                   Nazare´, la-su

 Lauantai aamuna saatoimme Heidin ja Miran klo 6.30 taksiin jolla he menivät Nazareen keskustaan ja sieltä 1,5 h bussiyhteydellä Lissabonin kentälle. Aamupäivällä soitimme Teemulle synttärionnittelut 26 v! Teemu ja Rosa ovat jo palanneet kesälomalta Savonlinnasta ja samalla kuulin (Tarja) Teemulta viimeiset kuulumiset vanhempieni Raijan ja Kunskin osalta jotka majoittuvat meillä Espoossa viikonloppuna. He tulivat setäni Erkin hautajaisiin joihin emme itse ikävä kyllä aivan ennättäneet mukaan. Siirsimme veneen Miken osoittamaan 6 viikon laituripaikkaan ja aloitimme lähtövalmistelut, veneen siivousta, kannen pesua, huoltotöitä, jääkaappien tyhjennystä, pyykin pesua jne. 

Reissumme ensimmäinen osa on päättymässä. Takana 1990 M, 2 kk (noin 9 vko) purjehdusta 9 ulkomaassa ja aivan uudet kokemukset purjehtimisesta Itämeren ulkopuolella vuorovesi alueella. Vuorovesien osalta mainittakoon vielä se että Biskajan jälkeen Espanjan ja Portugalin rannikolla vuorovesivaihtelu on ollut vain 1,5-3,5 m ja myös virrat ovat täällä vähäisiä ja purjehduksen kannalta lähes merkityksettömiä. Meillä oli tavoitteena purjehtia Tarinalla 2 kk aikana vähintäänkin Biskajan yli. Sinne ehdimme 5,5 vko purjehduksella ja matkaa kertyi 1673 M. Siihen saakka purjehduksemme olikin matkantekoa. Viimeiset 3 viikkoa, kun meillä on ollut vierailijoita, olemme ennättäneet myös ”lomailla” ja tutkia uusia paikkoja tarkemmin.

Hieno reissu tähän mennessä, mutta kiva on lähteä välillä kotiinkin nauttimaan Suomen kesästä ja tavata lapsia, Casperia, vanhempia, sisaria, ystäviä, tuttavia, … toivottavasti aika riittää kaikkeen!   Matkamme jatkuu sitten syyskuun alussa, jolloin meillä on paluulennot veneelle.        

 

©2021 tarina - Putteri (MMD Networks Oy)