Lokikirja 2011 huhtikuu

 

4-14.4            Kusadasi, aurinkoista, päivisin 20-26C, yöllä 12-14C

Lennot veneelle kahdella välilaskulla Riikan ja Istanbulin kautta meni jälleen hyvin.  Iloinen yllätys oli että viimeiseen lentoomme Atlasjetin koneella kuului ilmainen bussikuljetus Izmirin kentältä Kusadasiin.  Tarina odotti meitä satamassa hyvässä kunnossa meressä, joskin kansi ja takila olivat talven jäljiltä nokiset ja hiekkaiset.  Viimeviikko kului veneen lähtövalmisteluissa ja keväisillä kaupunkikävelylenkeillä.  Loppuviikosta Ari pyysi paikallisen moottorihuoltofirman Manfred Servicen katsomaan edelleen epäkunnossa olevaa generaattoriamme.  Vika osoittautui odotettua pahemmaksi.  Manfred ehdotti tällä viikolla, että generaattori pitäisi nostaa nosturilla veneestä pajalle ja joutuisivat tilaamaan varaosia.  Emme halunneet hukata kevään purjehdusaikaa enempää, joten päätimme jättää korjauksen myöhemmäksi.  Saunominen Tarinassa ei siis edelleenkään onnistu, harmi!  Kusadasi on tullut Tarinan täälläolovuoden aikana meille varsin tutuksi.  Laskin juuri, että olemme viettäneet kaupungissa peräti 6 viikkoa, mukaan lukien viime heinäkuun ja talven viikon reissut!  Toissapäivänä kävelimme keskustan vieressä olevalle kukkulalle katsomaan kaupunkia ja kaupungin yllä olevaa Turkin ensimmäisen presidentin Kamal Ataturkin muistomerkkiä.  Maisemat olivat upeat.   Kukkulalle tuli tie takakautta kiertämällä, jota pitkin tulimme.  Muita turisteja ei näkynyt mutta ystävällisen vedenhakureissulla olevan turkkilaisen mamman opastuksella ja perässä laskeuduimme kallionkielekkeeltä aidassa olevan raon kautta oikopolkua suoraan kaupungille!  Oikotie ja portaikot kulki läpi paikallisten ahtaan näköisten asumusten ja turkkilaismamman erotessa meistä tuli tunne, että olimme turisteina eksyneet väärään paikkaan.  Eilen sitten kokeilimme ensimmäistä kertaa Turkkilaista saunaa, hamamia.  Kusadasin syrjäisellä basaarikadulla näimme yhden julkisen hamamin, mutta satamakonttorin nuori nainen suositteli hotellien yhteydessä olevia.  Hieno kokemus, saunan lisäksi hoitoon kuului kylpylän lämpimällä marmorialustalla maaten kuorinta ja saippuavaahto hieronta.  Ari näytti hauskalle valtavan vaahtokasan alla hierojan käsitellessä häntä.  Olimme ainoat asiakkaat ja 2 naista ja mies hoitivat meitä. Kuivattelun jälkeen tekivät sitten meille kasvonaamiot ja kokovartalohieronnan öljyllä.  Satamassa tapasimme suomalaisen pariskunnan, Gunillan ja Frejn.  Heidän veneensä on viereisessä laiturissa ja osoittautui että asuvat Espoossakin vain muutaman kilometrin päässä meistä.  Heillä on ollut vene Välimerellä 10 vuoden ajan ja kahvittelun lomassa vaihdoimme purjehduskokemuksia.  Huomenna perjantaina lähdemme viimein matkaan.  Purjehdimme ensin reilun viikon Turkin rannikkoa etelään ja Pääsiäisen maissa menemme Kreikan puolelle Kosille, josta jatkamme Cykladien upeille saarille kiertäen ja kokien niitä tuulien ja mielihalujen mukaan.  Toukokuun lopulla palaamme Rodoksen kautta Turkin rannikolle Tarinan jäädessä kesäksi Marmarikseen.  Mukava päästä vihdoin matkaan ja merelle!          

15.4               Kusadasi – D-Marin Didim

                      9.45-15.45, 40M, loki 10908

                      N/SW 2-4, aurinkoista

                      Paikkamerkintä kartalla:  162

 

Edellisen päivän myrskyn jälkeen oli aurinkoinen ja niin vähätuulinen päivä että ajoimme koko matkan koneella.  Samosin salmen jälkeen Port Sant Nikolaon ankkuripaikka näytti mukavalta mutta kun olimme vihdoin päässeet matkaan, ei maltettu vielä pysähtyä, vaan jatkoimme Turkin rannikkoa etelään Didimiin uuteen D-Marinaan.  Hulppea uusi Marina (v.2009), jossa hyvät palvelut mutta melko kallis hinta.  Suuressa satamassa oli vielä hiljaista ja paljon tyhjiä paikkoja.  Ilta-auringossa kävelimme pitkän aallonmurtajan päähän ottamaan valokuvia ja paluumatkalla poikkesimme uudessa upeassa Jacht Clubissa nauttimassa drinkit uima-altaan äärellä.  Hiljaista oli sielläkin, olimme lähes ainoat asiakkaat.  Parin kilometrin päässä oleva Altinkumin kaupunki jäi näkemättä.

 

16.4               D-Marin Didim - Kazikli Limani (ankkurissa)

                      12.40-16.15, 9M, loki 10917

                      W 3-5, aurinkoista +24C, merivesi +16/ 18C (merellä/ lahdessa)

                      Paikkamerkintä kartalla:  163

 

Aamulla nautimme sataman palveluista, suihkusta ja nettiyhteydestä, kaikessa rauhassa.  Seuraavat yöt viettäisimme lähietäisyydellä olevissa ankkuripoukamissa tutkien Gullukin lahden repaleista rannikkoa.  Valitsimme kohteeksi suojaisalta näyttävän Kazikli Limanin, jonne purjehdimme leppoisaa vauhtia miedossa tuulessa ja auringonpaisteessa.  Ohitimme matkalla useita kala- ja simpukkafarmeja työlaivoineen ja nostureineen.  Kreikan Lerosin ja Kalimnoksen saaret siinsivät 20-30 M päässä styyrpuurissa.  Ankkuroiduimme Kaziklin lahteen, jossa oli pari muuta purjevenettä, toinen lähti juuri merelle ja toinen oli ankkurissa ilman miehitystä.  Lahden rinteillä näkyi tyhjillään olevia lomakyliä, muutoin ranta oli melko autio, vain muutamia ihmisiä, vaatimattomia asumuksia, taverna, kalapaatteja ja irrallaan tepasteleva lehmä.  Mielimme simpukoita ja meloimme rannalle.  Niitä ei ollut tarjolla, mutta tavernan vanha pappa grillasi maukkaat kalat.  Muita asiakkaita ei ollut, vain omistajan ruskeat kanat juoksentelivat pöytien välissä.  Muniakin olisi ollut myynnissä, olisivat taatusti olleet vapaan kanan sellaisia!     

                     

17.4               Kazikli Limani – Kuyucak (ankkurissa)

                      10.20-13.15, 13 M, loki 10930

                      SE/SW 8-2, puolipilvistä +24C, vähäisiä sadekuuroja

                      Paikkamerkintä kartalla:  164

 

Seuraavaksi ankkuripaikaksi valitsimme Kuyucakin lahden.  Purjehdimme lyhyen matkan vaihtelevassa mutta lämpimässä säässä.  Ohitimme jälleen useita kalafarmeja ja laivoja.  Muita purjeveneitä ei ole vielä juuri merellä näkynyt, vain muutama kolmen päivän aikana.  Ankkuroiduimme keskelle suojaisaa lahtea ainoana veneenä.  Lahden perällä on matala hotellialue, jossa näytti olevan kunnostustyöt käynnissä ennen sesongin alkua ja avausta.  Kuorma-autot ajoivat rannalle hiekkaa ja traktorit levittivät sitä.  Toisella rannalla oli kalastajien tukikohta, jonne ajoivat kalapaateilla saaleineen.  Tarinassa tehtiin myös huoltotöitä; Ari huolsi jälleen kerran vessat, voiteli ankkuripelin ja vaihtoi halogeenilamppuihin uudet ledilamput.  Säästävät todella paljon sähköä!  Sähkönsäästöllä kun on ankkurissa ollessa suuri merkitys.  Pimeys tulee täällä nyt noin klo 20 ja aamu valkenee vasta klo 6 jälkeen.

 

18.4               Kuycak – Port Bodrum Yalikavak Marina

                      10.00-13.15, 18 M, loki 10948

                      NW 9-13, melko aurinkoista, tuulessa viileämpää

                      Paikkamerkintä kartalla:  165

 

Aamulla tuuli voimistui ja säätiedotus lupasi Aegean merelle kovaa pohjoisenpuoleista tuulta.  Päätimme mennä seuraavaksi yöksi johonkin palvelusatamaan ja valitsimme Bodrumin niemimaan kärjessä olevan sataman Port Bodrum Yalikavakin (itse Bodrumin kaupunki ja sen satama on niemimaan eteläpuolella ja sinne menemme myöhemmin).  Matkalla ohitimme niemimaan rinteillä olevia lukuisia lomakyliä.  Maisemat olivat mahtavat rosoisine kalliorinteineen ja merenpärskeineen.  Tuuli oli vastainen, aallokko kasvoi ja meno oli keinuvaa ja pärskeistä.  Satamassa 3 satamamiestä tuli turkkilaiseen tapaan kumiveneellä vastaan, yksi hyppää kyytiin, yksi auttaa laiturilta ja yksi antaa kumiveneestä käsin mooringsköyden, hyvä palvelu!  Uusi satama oli yllättävän täynnä edelliseen verrattuna.  Sataman vieressä lahden perällä olevassa kylässä oli aito turkkilainen tunnelma kalasatamineen ja kuppiloineen.        

19.4               Port Bodrum Yalikavak Marina – Cökertme (ankkurissa)

                      11.20 – 19.00, 37 M, loki 10985

                      W/NW 9-12 loppumatka NW 5—9, pilvistä, sadekuuroja 17C

                      Paikkamerkintä kartalla:  166

 

                      Seuraaviksi päiviksi tuuliennusteet lupasivat edelleen navakkaa pohjoisenpuoleista tuulta.  Päätimme lähteä merelle ja kelistä riippuen päättää seuraavan satamapaikan.  Hieno purjehduspäivä, vaikka ilma oli viilentynyt ja välillä sateli vettä.  Ensimmäistä kertaa nyt keväällä tarvittiin purjehdushaalareita.  Tuuli oli meille myötäinen ja purjehdimme reipasta vauhtia etelään Bodrumin niemimaan ja Kosin väliseen salmeen (3 M eli alle 6 km leveä).   Vaikka aallokko oli aika suurta, meno oli myötäisessä makeaa.  Niemimaan eteläpuolella tuuli vähän heikkeni.  Päätimme ohittaa Bodrumin kaupungin ja jatkaa rannikkoa länteen Cökertmen ankkurilahteen.  Lahdessa on 3 tavernaa.  Niillä piti olla omat laiturit, mutta vain yksi oli talven jälkeen paikallaan.  Kaveri viittoili meille kylkikiinnityspaikan, mutta syvyys nippa nappa riitti ja aallokko velloi venettä ikävästi vasten laituria.  Ajoimme lahdessa olevalle ankkuripaikalle, jossa oli jo yksi iso moottorivene.  Vietimme rauhallisen yön ankkurissa suojaisassa poukamassa.

 

20.4               Cökertme – Sögut, Global Sailing

                      11.30-15.00, 19 M, loki 11004

                      W 9-11, puolipilvistä, ukkosta ja sadetta

                      Paikkamerkintä kartalla:  167

 

                      Aamuauringossa ankkuripoukama oli todella kaunis.  Meloimme jollalla tavernarantaan kävelemään.  Rannassa oli vain muutama turkkilainen goulet vene  ja ravintoloiden takana olevalla kylätiellä oli hiljaista.  Talven jälkeen paikka näytti olevan vasta heräämässä eloon.  Palasimme veneelle, nostimme ankkurin ja suunnistimme 10 M leveän Gökovan lahden toisella puolella olevaan Sögutin poukamaan.  Jälleen hieno purjehdus reippaassa myötäisessä vaikka matkalla taivas tummeni ja ukkonen nousi takanamme.  Matkalla näimme merellä jo useita purjeveneitä.  Sögutin lahdella on 3 maksullista laituria.  Rantautuessamme Global Sailingin laituriin moorings paikalle alkoi sataa kaatamalla ja ukkonen paukkui.  Laiturin omistaja, Global Sailing, on turkkilainen maapallon purjeveneellään kiertänyt kaveri perheineen.  He järjestävät tiloissaan nuorille sekä aikuisille purjehduskouluja ja leirejä.  Paikka on tosi kaunis ja hyvin hoidettu ankkalammikoineen, puutarhoineen ja rakennuksineen.  Laiturissa olemme ainut vierasvene, muut veneet ovat koulutusveneitä tai talvisäilytyksessä.  

 

21.4               Sögut ja käynti ”dolmuksella” Marmariksessa, aurinkoista

 

                      Sögutista on Marmarikseen autolla vain alle 20 km kun meritse matkaa kertyisi Datcan niemimaan kiertäen noin 200 km.  Päätimme käydä tarkistamassa varaamamme kesäsatamapaikan Marmaris Jacht Marinan.  Global Sailingistä kerrottiin, että paikallinen pikkubussi eli ”dolmus” lähtee aamulla kylältä klo 7.30.  Kävelimme vartin matkan kylälle, joka näytti siistille ja hyvin hoidetulle.  Bussipysäkkiä ei näkynyt, joten kävelimme hiljaista tietä eteenpäin kunnes tapasimme nuoren naisen kannettava pc kädessään odottavan näköisenä.  Hän kertoi vastaavansa kylän istutuksista ja näkemistämme kasvihuoneista ja kävi Marmariksessa pari kertaa viikossa hoitamassa asioita.  Hyppäsimme pikkubussiin joka täyttyi työmatkalaisista.  Marmaris Jacht Marina näytti mukavalle ja vilkkaalle paikalle.  Siellä on hyvät palvelut kauppoineen, ravintoloineen ja uima-altaineen.  Etenkin venetarvikekaupat olivat Arin mieleen, valikoimista kun näytti löytyvän vaikka mitä. Marinasta on 8 km Marmariksen keskustaan, mutta pikkubussi kulkee puolen tunnin välein.  Ennätimme kävellä myös Marmariksen keskustassa ja viime kesältä tutulla rantakadulla, ennen kuin palasimme ensimmäisellä 12.30 dolmuksella Sögutin kylälle.  Olimme bussin ainoat matkustajat.  Illalla kävimme nauttimassa pastaa Frutti di Mare Global Sailingin merihenkisesti sisustetussa kodikkaassa perheravintolassa, muita asiakkaita ei ollut.  Täälläkin kuulemma sesonki alkaa toukokuussa ja nyt valmistelut käynnissä.  Päivällä näimme ainakin kymmenen henkilöä, osa puutarhatöissä, osa kunnostamassa rakennuksia tai koulutuskalustoa, osa konttorissa ja osa ravintolassa.

 

22.4               Sögut, Global Sailing – Bodrum, Milta Marina

                      9.10 - 15.50, 40 M, loki 11044

                      Var 2-3 sitten SW/NW 9-12, aurinkoista ja lämmintä

                      Paikkamerkintä kartalla:  168

 

                      Lähtiessä ajoimme tyynessä säässä katsomaan muutamien mailien päässä olevaa Kargili Koyun ankkurilahtea.  Kaunis paikka, jossa mäntyiset rinteet ulottuivat suojaisan laguunin vesirajaan saakka.  Tällä kohtaa Gökovan lahden etelärannikkoa on monia ankkuripoukamia, ehkä vielä tulemme tänne.  Nyt suuntasimme kuitenkin takaisin Gökovan lahden pohjoisrannalle ja kohti Bodrumia.  Välimerellä tyypilliseen tapaan tuuli nousi hetkessä täysin tyynestä navakkaan ja kiidimme purjeilla vastaiseen.  Matkalla teimme kevään toisen delfiinihavainnon, ryhmän ohittaessa meidät kauempaa (ensimmäisen näimme matkalla Port Bodrum Yalikavakiin).  Loppumatkasta tuuli kääntyi vielä vastaisemmaksi ja ajoimme koneella ehtiäksemme ajoissa satamaan.  Bodrumin satama on aivan kaupungin keskustassa linnoituksen vieressä.  Satama on suosittu vuokravenefirmojen lähtösatama ja siellä oli täyttä.  Jouduimme odottamaan satama-altaassa puolisen tuntia ja saimme paikan vain yhdeksi yöksi.  Satamamaksu oli melko kallis, joten lähdemme mielellämme huomenna Kreikkaan Kosille ja ennätämme sinne Pääsiäislauantain viettoon.     

 

23.4               Bodrum, Milta Marina – Kos, Kos Marina (Kreikka)

                      15.20 - 17.15, 10 M, loki 11054

                      NW 9-12, päivällä lämmintä 25C, tuulessa viileää

                      Paikkamerkintä kartalla:  169

 

                      Bodrumin satamasta saimme ohjeet, johon oli merkattu 3 paikkaa kaupungilla (tulli jne) jossa tulisi asioida, jos tekisimme itse lähtöselvityksen Turkista.  Muistimme viimekesäisen yrityksemme Marmariksessa ja päädyimme ottamaan agentin, jolle maksoimme saman hinnan kuin siellä eli 70 euroa (osa viranomaismaksuja).  Agentin hoitaessa hommaa tutustuimme mukavannäköiseen kaupunkiin.  Kävimme vanhassa linnoituksessa, josta oli kauniit maisemat kaupungille ja merelle.  Turisteja oli jo jonkin verran liikenteessä, tapasimme linnassa mm suomalaispariskunnan, ensimmäiset kolmeen viikkoon.  Purjehdus Kosille reippaassa myötätuullessa meni mukavasti ja Kos Marinasta saimme hyvän paikan vastatuuleen.  Satamapoliisi (jälleen kaunis nuori kreikkalaisnainen) tuli tarkistamaan paperimme ja neuvoi käymään 24 h sisällä kolmessa paikassa kaupungilla (Pasport control, customs, port authority).  Lähdimme illalla kaupungille hoitamaan asiaa.  Harhailujen jälkeen löysimme oikeat konttorit, mutta ilmeisesti kaikki olivat karanneet Pääsiäisen viettoon, vain sama satamapoliisi oli paikalla viimeisessä paikassa.  Tuntui kotoisalta ja mukavalta olla jälleen Kreikassa, kaikesta byrokratiasta huolimatta.  Kävelimme St Nicholasin kirkolle, joka oli kauniisti valaistu ja pappi odotteli väkeä ja messun alkua tyhjässä kirkossa.  Kello oli vasta 21.30 emmekä jaksaneet jäädä odottamaan ortodoksista puolenyön messua, kynttiläkulkuetta ja muita juhlallisuuksia.  Puoliltaöin seurasimme veneeltä kaupungin ilotulituksia.  Sataman merivartiovenekin kunnostautui ampuen hätäraketteja taivaalle!       

 

24-25.4          Kos ja Kos Marina, aurinkoista mutta kova pohjoistuuli viilensi ilmaa (Pääsiäis su-ma)

 

                      Sunnuntaiaamua kävimme sitten hoitamassa maahantulopaperit kuntoon.  Kos Marina järjesti asiakkailleen mukavat (ja ilmaiset!) grillijuhlat, joissa oli tarjolla pihalla vartaissa kypsennettyjä kokonaisia lampaita, kreikkalaista salaattia, tsatsikia ja palan painikkeeksi virvokkeita.  Paikallinen matkailunedistämiskaveri vieraili tilaisuuden alussa ja kuullessaan meidän olevan suomesta, kertoi juuri käyneensä Helsingissä työasioissa.  Hän hauskutti porukkaa kananmunatempulla, pääsiäismunien litsauksella, paikallistelevision kuvatessa tapahtumaa.  Valitsi kilpakumppaniksi Arin, muttei arvannut häviävänsä.   Ari nääs tiesi jujun;  puristamalla munaa oikealla tavalla se ei mene rikki!  Seuraavat kilpakumppanit onneksi hävisivät.  Satamassa on purjehtijoita ainakin saksasta, englannista, ranskasta, italiasta, norjasta, ruotsista, tanskasta ja USA:sta, lisäksi paikallisia sekä vuokravenefirmojen purjeveneitä.  Pöytäseurueessamme oli mm saksalainen sinkku nainen, Petra, joka on kiertänyt veneellään pallon ympäri ja italialaiskreikkalainen purjehtija Aleks.         

26-28.4          Kos ja Kos Marina, aurinkoa, sadetta ja tuulta (ti-to9

 

                      Päätimme olla vielä Pääsiäisen jälkeisen tiistain Kosilla, katsella kaupunkia, linnoitusta ja käydä ruokakaupoissa kaikessa rauhassa.  Lykkäsimme lähtöä vielä keskiviikon ja torstain kovan tuullen vuoksi (satamassakin välillä 16 m/s).  Tarkoituksena oli ennen pienille saarille lähtöä tankata dieseliä sataman viereiseltä bensa-asemalta, mutta sinne oli merenkäynnin (swellin) vuoksi mahdoton rantautua.  Saimme tilattua torstaiksi tankkiauton, joka ajoi laiturille ja homma tuli hoidettua.  Torstai iltana kävimme satamapoliisin konttorissa kaupungilla, joka antoi ystävällisesti ”lähtöleimat” Kosilta, eikä tarvinnut mennä aamulla ilmoittumaan.  Mitään maksua Kreikkaan tulosta ei tällä kertaa peritty.

 

29.4               Kos Marina – Astiplaia, Vathi (ankkurissa)

                      9.15 – 17.30, 53 M, loki 11107

                      NNW 8-12, aurinkoista 22C, merivesi lahdessa 18C

 

                      Oli jälleen upea ja aurinkoinen purjehduspäivä.  Ajoimme ensimmäisen tunnin vastaiseen Pserimonin saaren pohjoispäähän, josta laskimme pääsevämme purjeilla lounaaseen.  Sivutuulessa matka taittui joutuisasti yli 7 solmun nopeudella.  Päätimme mennä Astipalaian saarelle, jonne pääsisimme mukavasti purjeilla samaa halssia koko matkan.  Loppumatkasta tuuli voimistui ja aallokko kasvoi hiljentäen vähän vauhtia ja pärskien vettä.  Ollessamme karun ja kallioisen Astipalaian kupeella Ari ennätti nähdä suuren delfiinin (n. 2-3 m), joka hyppäsi kerran aivan keulamme edessä.  Ajoimme saaren pohjoispuolella olevaan suojaisaan Vathin lahteen (noin 1 km pitkä) kapeasta aukosta ja laskimme ankkurin.  Muita veneitä ei näkynyt.  Rannalla on muutamia taloja, kalapaatti ja vuohia kallioisilla rinteillä.

 

30.4               Astipalaia, Vathi, aurinkoista ja lämmintä + 24C

 

                      Vietimme Vappu aaton rauhallisessa ja kukkuloiden ympäröimässä lahdessa (1x0,5km).  Sen itäpäässä, jossa olimme ankkurissa, oli muutamia taloja rannalla, suljettuna oleva taverna, pieni kirkko ja kalapaatti.  Kalastaja selvitti verkkoja ja lauloi äänekkäästi, mamma keräsi simpukoita kiertäen rantaa puukon ja muovikassin kanssa.  Kävelimme rannalla olevaa tietä pitkin lahden länsipäässä olevaan Vathin kylään jossa näytti olevan siellä täällä noin kymmenkunta taloa.  Koko Astipalaian saaren pinta-ala on 97 km2 ja asukkaita on noin 1000.  Pääkaupungin lisäksi saarella on vain muutama Vathin kokoinen kylä.  Veneellä nautimme Vappu aatosta ihanassa auringonpaisteessa kuohuviinin ja mansikoiden kera vuohien määkiessä rinteillä.  Iltapäivällä viereemme ankkuroitui saksalainen pariskunta purjeveneellään.

 

©2021 tarina - Putteri (MMD Networks Oy)